tiistai 29. lokakuuta 2013

TIIMIDIILI KÄYNNISTYY - LUOVUUTTA JA YRITYSYHTEISTYÖTÄ LUVASSA

Mielenkiintoista, innostavaa, haastavaa, uutta, kivaa... Olivat ensimmäiset ajatukseni, kun lupauduin vetämään Tiimidiili-kurssia. Jännityksellä odotin, mitkä kolme yritystä saan mukaan yhteistyökuvioomme. Toinen jännitysmomentti oli, ilmoittautuuko kurssille tarpeeksi opiskelijoita. Nyt kurssi on ollut käynnissä kolme viikkoa, joista yksi oli väliin tullut syyslomaviikko. Mukana on kolme erittäin hyvää yritystä ja 17 innokasta opiskelijaa ja opettajakin on edelleen innoissaan uuden kokemisesta.
 
Yhteistyökumppaneiden hakemisen aloitin jo viime keväänä. Tapasin rautatieasemalla sattumalta paikallisen Mc Donalds':in toimitusjohtaja Jaakko Lindénin, jonka kanssa virisi mielenkiintoinen keskustelu luovan yrittäjyyden linjastamme ja hänen aiemmasta yhteistyöstään linjamme äidin, Hykin lukion, kanssa. Tiedustelin hänen halukkuuttaan lähteä mukaan uuteen Tiimidiili-projektiimme. Hänellä oli niin hyvät kokemukset aiemmasta diilistä, että hän lupautui mielellään mukaan uuteen viritykseen. Kevään ja kesän aikana pohdiskelin mahdollisia muita yhteistyökumppaneita. Ajattelin, että yritysten tulisi olla nuoria kiinnostavia. Tärkeää oli myös win-win -ajatus eli että tiimidiilistä hyötyisivät sekä luovan yrittäjyyden linjamme että itse yhteistyöyritys. Mielessäni kävi monia kiinnostavia eri alan yrityksiä. Toinen yhteistyökumppanimme tuli mieleeni oikeastaan jo ihan alkumetreillä. HPK ei ole tässä kaupungissa vain urheilukulttuurin ykkösnimi, vaan Hämeenlinna elää samaan tahtiin HPK:n menestyksen ja epäonnistumisen sykkeessä. HPK on tärkeä yhteistyökumppani lukiollemme myös urheilulinjan myötä. Tiimidiilissä yhteistyö laajenisi molempien erityislinjojemme piiriin. Raotin ajatustani HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpelalle myös jo keväällä. Syksyllä soitin hänelle, eikä minun tarvinnut kosiskella kauaa, kun hän lupautui innolla mukaan diiliimme. Näin oli kaksi yritystä kasassa. Kolmatta pyörittelin enemmän, kunnes kuulin kollegaltani, että Kotiringin toimitusjohtaja Veli-Pekka Pihlainen oli ilmaissut yhteityöhalukkuuttaan luovan yrittäjyyden linjamme kanssa jossakin vaiheessa. Otin häneen yhteyttä, neuvottelimme ensin puhelimessa ja sitten jo suunnittelimmekin tiimidiiliämme pöydän ääreessä Innoparkissa. Näin meillä oli kolme erinomaista ja innokasta yritystä mukana antamaan haasteensa opiskelijoillemme.
 
Tiimidiilissä yritys antaa opiskelijoille haasteen, jonkin tehtävän, jonka he ratkaisevat joukkueittain. Joukkueet kilpailevat keskenään, kuka vastaa haasteeseen parhaimmalla tavalla, kuka ideoi parhaimman vastauksen annettuun tehtävään, kuka parhaiten myy ideansa yritykselle. Yrityksen raati, jossa voi olla toimitusjohtajan lisäksi yrityksen muitakin edustajia mukana, valitsee voittajajoukkueen ja palkitsee tämän jollakin tavalla. Kukin yritys tavataan kurssilla kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla toimitusjohtaja esittelee yrityksensä, kertoo omasta urapolustaan ja esittää joukkueille haasteen. Toisella kerralla joukkueet esittelevät omat ideansa ja paras idea palkitaan. Näiden kertojen välillä joukkueet työstävät ideoitaan, esittelevät ajatuksiaan opettajalle, jalostavat ideoitaan ja suunnittelevat esityksensä firmalle. Yrityksiä on myös mahdollista halutessaan konsultoida.
 
Ensimmäisessä kokoontumisessa opiskelijaryhmän kanssa 7.10. esittelin kurssin sisällön, tavoitteet, toimintatavat ja aikataulun. Tutustuimme toisiimme. Opiskelijat saivat koota itselleen kolmen - neljän hengen joukkueen ja antaa sillle nimen. Ilmapiiri oli iloinen ja innostunut. Tunsin, että tästä tulee mukava ja antoisa kurssi. Lopputunniksi olin kutsunut paikalle kaksi konkaria, opiskelijat Varpu Alleniuksen ja Sonja Oksasen, jotka olivat pari vuotta sitten osallistuneet Tiimidiili-kurssille. He kertoivat kokemuksistaan ja briefasivat upeasti nykyjoukon vastaanottamaan haasteensa. Olin myös luonut meille oman Facebook-ryhmän, jonne kaikkien tuli kirjautua. Siellä tiedotan, mitä, missä, milloin. Siellä voi vaihtaa ajatuksia. Siellä voi myös kannustaa omaa ja toisia joukkueita. Tämä onkin osoittautunut toimivaksi pelikentäksi. Sama iloinen ilmapiiri toimii sähköisestikin :-)

Toinen sähköinen työvälineemme on Google Drive, jonka avulla joukkueet voivat työstää ideoitaan reaaliajassa etäkontakstissa, elleivät opiskelijat aina löydä yhteistä aikaa koulupäivien raameissa. Sovimme myös, että kurssilla kirjoitetaan blogia taltioidaksemme kokemaamme ja oppimaamme ehkä ideoiksi, opiksi, infoksi muillekin. Blogi kirjoitetaan joukkueena eli kurssin aikana kukin joukkue kirjoittaa kolme blogia, yhden kustakin haasteesta. Mistä kirjoitetaan? Kirjoitetaan haasteen saamisesta, ideoinnista, ideoiden työstämisestä, esityksen suunnittelemisesta, esityksen onnistumisesta, työn sujumisesta, joukkueen toimivuudesta, saadusta palautteesta, onnistumisista, pettymyksistä, mitä opittiin, miksi voitettiin / miksi ei voitettu, mahdollisesta palkinnosta ja tietysti esitelllään hienot ideat.

Palaute on tärkeä apuväline oppimiseen. Siksi kehitin palautelomakkeen ideoiden esittelyn arviointia varten. Opiskelijat arvioivat joukkueiden työn onnistumista. Palaute annetaan ideoiden esittelyn aikana. Siinä arvioidaan esityksen aloittamista, sen etenemistä, havainnollistamista, joukkueen toimimista ryhmänä, kontaktin saamista tuomaristoon ja mahdollisiin  lisäkysymyksiin vastaamista. Lisäksi kommentoidaan sitä, mikä esityksessä oli parasta ja mitä voisi kehittää jatkossa. Idean toimivuudesta saa esittää ajatuksiaan ja antaa muita terveisiä joukkueille. 
 
Jo toisessa kokoontumisessamme 8.10. paikalla oli HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela. Hän esitteli itsensä ja kertoi, mitä kaikkea kuuluu jääkiekkojoukkueen toimitusjohtajan tehtäviin. Hän esitteli edustamaansa firmaa, sen kehityskulkua ja haasteita, joissa kävikin ilmi, että nuoria katsojia kaivataan hallille lisää. Miten nuoret saadaan innostumaan jääkiekkomatseista? Miten ontuvaa tiedotusta voitaisiin kehittää? Tässäpä haaste joukkueillemme.


HPK-Edustusjääkiekko ry:n toimitusjohtaja Risto Korpela esittää haasteensa opiskelijoille

Nyt olemme vaiheessa, jossa ensimmäiset ideat on esitelty. Tästä kaikesta voi lukea joukkueiden blogeista. Tuomaristo pohtii tällä hetkellä voittajaa.  Jännityksellä odotamme, mikä joukkue onnistui vakuuttamaan raadin. Kuka saakaan pääpotin, se selviää parin päivän sisällä, kertoi raadin päämies HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela.

Tuija Tiala
Yri2 Tiimidiili -kurssin opettaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti